Jouluaatto tuli ja meni, iliman sen suurempia ilotulituksia. Syömässä käytiin äireen joulupöyräs, joka kyllä notkuki kaiken näkööstä herkkua. Kinkku saatiin Isännän kans melekeen loppuhun, vaikka kyllänsä isoo lihakönttä paistettihin... Nyt sitte pitääs miettiä jotta millä sen kaiken ruuan ja suklaan sais vyötäröltänsä hukattua. Pitänee teherä perinteeneen uuren vuoren lupaus kilojen karistamisesta, tosin se ei pelekkä lupaus ei auta mitää... Tairan aloottaa sen kammottavan pussikuurin, joka on melekeen jokaikiselle ku kirosana. Jaa miksikö, no meeppä ny julukisesti sanomahan jotta syöt nutriletin pusseja usiamman viikon. Johan löytyy neuvojaa ja sanojaa... Jos se ny ei suoranaisesti syöpää aiheuta niin kyllä siitä joku tauti vähintään tuloo, jos ei muuta niin isoo finni nenän päähän tai jotaki muuta vastaavaa... No sillä kirosana kuurilla kyllä lähti viime vuoren aikana 28kg, joista ny tosin on tullu seittemän takaasi, mutta siitei sovi syyttää pussikuuria vaan omaa kättä joka kummasti on syksyn mittahan lapannu ääntä kohti kaikkia muuta ku porkkanaa... Suklaata.... ja pullaa...  ja lisää suklaata... 

Josta sitte tuliki mielehen, jotta nuo kaikki suklaat pitää syörä pois ennen vuoren vaihretta... No siinei taira tällä suklaan kulutuksella tulla mitää ongelmaa, mutta ens vuoren aluus niitei saa olla, ei eres paperia jälijellä, koska sitte sorrun vähintäänkin makianhimos nuolemahan niitä papereita...

Koirien joulu oli köyhä, vaivaaset puruluut vain annettihin, tämä on vastaus jos koirilta joku kysyys, tosi asias neki veti kyllä kinkkua ja laatikoota, jos ei ny saman verran ku minä, niin kokoon suhteuttettuna kyllänsä paljon. Pupeli ei jakaantunut jouluaattona, vaikka laskettu aika tuolla lainapupelilla silloon oliki, eikä tänäänkää, vaikka kuinka oon yrittäny sille sanoa että ny olis aika. Ei oo eres pesää tehtynä=(.  Saas nähärä koska niitä pieniä ruttunakkeja tähän taloon ilmestyy. Ainaki niitä orotetaan, mutta orottavan aika on tietysti pitkä, ja pupeli vääntää kääkylänsä aiva mun kiusaksi tietysti joskus ens viikolla....

Mä jään orotelemahan, pupelin penikoota... Kirijootan sitte taas, jos ei muuten niin omaksi iloksi ja muitten kiusaksi XD....

Joten alootetahan siis jostaki, vaikkapa tästä=D. Kaikkia niitä joita yletöön hymynaamojen ja syrämmien käyttö suunnattomasti ärsyttää, kannattaa vaihtaa sivua jo täs vaihees, koska niitä saattaa lipsahtaa... Joskus vähä usieekki. Tarkootus ei oo hienostella millää maailman kauneimmilla lauserakentehilla, oikeenkirijootus on takuulla mettäs, suurimman osan aijasta. Se mitä haluan kirjoottaa liittyy näihin elikoohin, karvaasihin ihaniin kakaroihin joiren kans sattuu ja tapahtuu, toisinaan enemmän toisinaan vähemmän, ja joskus sattuu jotaki oikeen ittellekki. Ihimehän se silloon on, näin tapahtumaköyhäs elämäs, mutta joskus näinki.

Meirän perhees on siis minä, äitee. Yep, täs vaihees varmahan jollaki pyrskähti jo kaffeet näppäämille ja kiukuttaa niin pirusti, mutta kyllä mä aikuusena ihimisenä kehtaan tunnustaa jotta moon näiren karvaasien elukooren äiree. Maassa maan tavalla ja mun blokisnani näin. Sitte on tuo Neiti-Nikita, maailman kaunein ja ihanin japaninpystykorva neito, jolla on vähintään rotikan eko. Neitokainen on ollu kova luu tähän saakka, mutta näin seittemän vuoren yhteeselon jäläkihin kaikki menöö jo rutiinilla, kunhan mä vaan teen niinku se sanoo. Sitte poika, kolome vee. Koirien Juhana Uotinen, etunimi ny tuloo siitä mihinkä kaikki sen yhyristääki, tankki täyteen Juhana ja kasvatampa lampaita kertoo jo paljon. Sukunimi taas tuloo jokseenki hölömön näköösistä takajalaan ojentelusta, tanssii siis balettia. Nella puputin, eli hyvänä päivänä pulla-neputin, meirän perheen pomppija, ikää jopa 8 kuukautta. Luonnetta piisaa muille asti, osaa näyttää mistä pupu pissii. Murisee jos menet väärän aikaan Hänen mökilleen siivoilemaan, joku roti pitää joka asias olla eikö niin?

Rakkaus tarinoitahan meirän perhees on ollu, mutta vastoon mun kaikkia orotuksiani, meirän perheen lemmenpari ei ookkaan Nikita ja Neiko. Näin aikoonansa jonku sortin vaalianpunaasta harsua nuoren kaharen koiran päällä, pennutkin tekivät ja yhressä hoitivat. No, tämän hetken tilannehan on se, että Nikita ei rakasta kuin itseään ja mua, ja liikaa kumpaakin. Torellinen rakkaustarina on syttynyt kuitenkin Neikon ja Nellan välille, ne makoilevat vierekkäin, pesevät toistensa korvat ja leikkivät keskenään. Vuoron perään ajavat toisiaan takaa, eikä pupu oo moksiskaa vaikka Neiko sitä välillä plätkii tassulla voimallisenki näköösesti. Neiko siivoo uskollisesti Nellan häkistä aamuusin kakat ja taas mennään. Söpöähän son, pakko myöntää jotta synkimpänäki päivänä nuoren elukooren tekemisiä vaharates on pakko hymyyllä.

Ny on kuitenki pakko lopettaa, kattoon meinaan kelloa ja mun nukkumattini on ilimeesti kyllä menny lentäen ohitta aiva huomaamatta, mutta pakko son mennä eres koittamahan nukahtaasko, jottei huomenna olisi taas takus koko halavatun päivää. Jatkamma toiste....